keskiviikko 1. lokakuuta 2014
torstai 25. syyskuuta 2014
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Tervetuloa iankaikkiseen melankoliaan
Tänä aamuna on vähän sellainen olo, että tästä päivästä tulee väsynyt. Tiedossa olisi kyllä ihan kivoja työtehtäviä ja kotona odottaa jääkaappi täynnä omenia, joista pitäisi keksiä jotakin.
Eilen illalla se iankaikkinen melankolia kuitenkin nosti taas päätään ja pelkään nyt, että se juurtuu taas pidemmäksikin aikaa, jonnekin aivokäytävien keskelle.
Tekisi mieli vain nukkumaan takaisin lämpöisten peittojen alle.

tiistai 23. syyskuuta 2014
maanantai 22. syyskuuta 2014
#8 - #11
Perjantaina illalla tapahtui aika villejä tapahtuma ja ajatusketjuja, jonka johdosta oltiinkin lauantaina Annikan kanssa matkalla kohti Eerikinkadun Pet Skullia.
Mukaan tarttui neljä kappaletta micro dermaleita, joista olen hyvin hyvin iloinen. Toistaiseksi eivät ole vielä ainkaan ole olleet kovinhaan hankalia. Mielestäni parantunutkin oikein oivaa tahtia tässä jo pari päivää.
Henri ei vielä ainakaan oikein ymmärrä näitä.

torstai 18. syyskuuta 2014
Tänään oli hyvä päivä
"Oki alan tekeen aurinkotervehdyksiä !"
Ja niitä tein. Viisikö niitä nyt yleensä aluksi tehdään. Sen jälkeen tehtiin liikkeitä, joiden nimiä en vieläkään muista. Keho kuitenkin vähän jo muisti, mikä antoi enemmän aikaa keskittyä hengitykseen. Lopputunnista oltiin vielä puolilootuksessa ja annettiin hengityksen virrata omalla painollaan.
Kotimatkalla kuuntelin akustista folkkia.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Kello puoli kuuden päivällinen

maustettua tofua
lehtikaalia
kevätsipulin varsia
palkopapuja
paprikaa
paljon valkosipulia
chiliä (oi miksi jo yksi tekee kaikesta niin tulista)
oliiviöljyä
mustapippuria
valkopippuria
kalaöljyä
riisinuudeleita
aromimaustetta
vettä